top of page


Elokuvantekijä ja ITE-merentutkija Ari Heinilä haaksirikkoutui autiolle saarelle ja purjehti ”roskalautalla” mantereelle
Jouluaattona ja -päivänä julkaistava, kaksiosainen lyhytelokuva vie Hankoniemen avomeren laidalla sijaitsevalle autiolle Mulan-saarelle. Saarelle “haaksirikkoutunut” Heinilä kerää rannoilta sopivaa meriroskaa, joista hän rakentaa lautan.


117. Hullu puutarhuri
ITE-merentutkija, Ari Heinilä ei ole mikään kasvitieteilijä, mutta on kiinnostunut "hullun puutarhurin" luomuksista. Merilintujen lannoittamat karut saaret ja luodot ovat käsittämättömän hienoja kesäpuvussaan. Sieltä löytyy myös yrtti, jota on keskiajalla käytetty oluen mausteena. Päivi, Arskan vaimo käyttää samaa kasvia tuholaistorjuntaan!


113. Tapio, 3,3 kertaa maailman ympäri
Merikummi Tapio Lehtinen on sitkeä maailmankiertäjä, jolla ei mennyt sormi suuhun, kun Asteria -pursi painui etelämerellä aaltoihin. ITE-merentutkija on purjehtinut vain pientä Still 525-jollaa. Arska pääsi tutustumaan Tapion maailmaan, jossa hän sai ihmetellä sitä köysien, knaapien ja muiden vipstaakien viidakkoa. Hän sai kuulla myös, miten suunnistaminen kävi ilman GPS:iä ja muita nykyaikaisia keinoja.


112. Levoton leijaretki jäillä
Merikoira Valla seikkailee mielellään ITE-merentutkijan kanssa, mutta on myös omapäinen veijari – etenkin leijaretkellä jäällä!
bottom of page

