Miten meriaktivismi liittyy taiteeseen? Helsinki Design Weekin PechaKucha Night yllätti jälleen esityksillään
- Minun mereni
- 18.9.
- 2 min käytetty lukemiseen
Helsinki Design Weekin perustaja Luovi Productions on järjestänyt PechaKucha -iltoja Helsingissä jo lähes 25 vuoden ajan. Myös tänä vuonna sali oli täynnä, ja mielenkiintoiseen esiintyjäkaartiin oli saapunut vahvistusta Islannista asti.
Lavalle nousivat Helsingin juhlaviikkojen taiteellinen johtaja Marko Ahtisaari, islantilaisen moniaistisen taiteilijaperheen kasvatti Björk Hijoort, multimediataiteilija Mika Johnson, palkittu lasten- ja nuortenkirjailija Sanna Mander, videotaiteilija ja kuvittaja Irene Suosalo ja Ultra Bra -yhtyeestä tunnettu muusikko Joel Melasniemi.
Illan ensimmäisessä esityksessä kuultiin Minun mereni -käsitteen luoneen, itse oppineen merentutkija ja elokuvantekijä Ari Heinilän tarina.
“Jännitti ihan pirusti – etenkin, kun kuulin, että Vanhasta kirkosta ei löytynyt tiloja rooliasuun pukeutumiseen. PechaKucha-formaatissa ei ole aikaa liirumlaarumille, vaan kuuden minuutin ja 40 sekunnin ajassa on pysyttävä. Se on yllättävän vaikeaa vieraalla kielellä”, Heinilä kertoo.
Heinilän rooliasu oli peräisin hänen elokuisesta tempauksestaan, jossa hän haaksirikkoutui Hangon edustalla sijaitsevalle autiolle saarelle. Siellä hän kokosi keräämistään meriroskista lautan, jolla hän purjehti takaisin mantereelle. Lautta päätyi Hangon uuteen museoon ja sen ympärille rakennettiin info meriroskaongelmasta ja paikallisista aktivisteista.
PechaKucha-esityksessään Heinilä kertoi, miten hänestä tuli aktivisti.
“Aluksi olin vain meren kuluttaja: kävin erilaisilla meriseikkailuilla ja nautin merenelävistä ruokana. Kun näin, miten kotilahteni Täktomissa, Hankoniemellä rehevöityi ja kalojen entinen kutupuro muuttui viemäriksi maalta merelle koituvan ravinnekuorman vuoksi, minusta tuli aktivisti”, Täktominlahden eteen jo yli 15 vuotta taistellut ja viimein luvan Täktomträsketin suoalueen ennallistamiselle saanut Heinilä kertoo.
Kun taiteesta tulee meriaktivismia
Valo- ja videokuvaajana Heinilä on kiinnostunut siitä, miten aktivismia voi toteuttaa taiteen keinoin. Siksi Helsinki Design Week tuntui hedelmälliseltä tilaisuudelta lähteä mukaan verkostoitumaan eri alan taiteilijoiden kanssa. Meri on taiteilijoille inspiraation lähde. Taide puolestaan herättää yleisössään oivalluksia, jotka aktivoivat toimintaan luonnon hyväksi.
Esimerkiksi Marko Ahtisaaren esitys ääniteoksista erilaisissa tiloissa inspiroi pohtimaan äänitaiteen mahdollisuuksia aktivismissa. Heinilä on itsekin tutkinut ääntä ympäröivänä maisemana. Kuuletko hiljaisuutta? -dokumenttielokuvassaan hän seuraa Hankoniemeä ja sen saaristoaluetta kesästä talveen, moottoriveneiden pärinästä hiljaiseen lumeen. Ihmisen ja luonnon ainutlaatuista vuoropuhelua havainnollistaa myös sokea Hannes Tiira, jolle ääni on lähes koko maisema.
“Moni ei kuuntele hiljaisuutta tai ymmärrä sen arvoa. On onni, että Espoon Nuottaniemen kotini lähistöltä löytyy paikkoja, joissa tietyllä tuulensuunnalla katoavat kaikki äänet. Siellä pääsee aistimaan myös merellistä äänimaisemaa. Hiljaisuus on katoava luonnonvara, jonka arvoa ei vielä täysin ymmärretä, mutta jota pitäisi niin ikään suojella”, Heinilä sanoo.
Myös Joel Melasniemen esitys Ultra Bran Olympiastadionin suurkonserttien lavastuksen suunnittelusta oli Heinilästä erityisen kiinnostava. Keskustelu aiheesta jatkui tapahtuman jatkoilla.
“Suunnittelemme parhaillaan videotaidetta ja musiikkia yhdistävää teosta merikummimme Irina Björklundin kanssa”, Heinilä paljastaa.
