Äyriäiset
Levä- ja kasviviidakot kätkevät kaikkea mielenkiintoista, mutta usein pientä. En nähnyt näitäkään veijareita, ennekuin sain vahvuudet sukellusmaskiini. Niitä piti lähestyä hitaasti, jotteivat ne singahtaneet piiloihinsa. Sirokatkarapu on kaunis vieraslaji, jonka levinneisyyttä kartoitetaan parhaillaan. Minä olen löytänyt niitä monista kohteista Hankoniemen vesillä. Tyypillisiä paikkoja ovat suojaisat, veden täyttämät halkeamat ja onkalot, joissa kasvaa esimerkiksi suolileviä, kuten alemmassa kuvassa.
Läpikuultavilla katkoilla on usein rusehtava raidoitus ja raajoissa sinisiä ”rannerenkaita.” Ne eivät ujostele poseerata kameralle. Ilmeisesti niiden peilikuva tekee niistä varsinaisia linssiluteita.
Sirokatkarapu on kaikkiruokainen. Sille maistuu niin vege- kuin esimerkiksi mätimunat tai selkärangattomat. Se on menestynyt hyvin vierailla vesillämme ja onkin pelko, että se vie elintilaa kotoperäisiltä leväkatkoilta.
Otus on kuin jostain prekambri-maailmasta, elävä fossiili. Tutustuin ensimmäistä kertaa otukseen noin 40 vuotta sitten. Suolapulssi oli tuonut turskaa vesillemme. Kun laskin verkkoni syvälle, pariin kymppiin, ne olivat täynnä hengettömiä turskia, joiden päällä möngersi omitusia, ällöjä äyriäisiä. Kilkit olivat löytäneet raadot ennen minua. Syvänteiden puhtaanapitolaitos oli hommissa.
Kun viime kesänä laskin vedenalaisen droonin kuvaamaan 78 metrin syvänteeseen, näitä vedenalaisia panssarivaunuja vyöryi pohjalla vastaan. Ne viihtyvätkin parhaiten syvällä, kylmissä vesissä, jossa ne partioivat etsien raatoja, mutta eläväkin eväs kelpaa niille. Ne taas joutuvat usein simppujen tai turskien saaliiksi. Nämä ällöt äyriäiset ovat siis tärkeitä meremme ravintoketjussa ja kierrätyshommissa.
Suurimmillaan kilkki voi kasvaa jopa 10 senttinen, mutta keskimäärin ne ovat noin 5 senttisiä.